lauantai 22. joulukuuta 2012

Paahdetut sokerimantelit


Joululahjojen tekeminen meni meillä taas samojen kaavojen mukaan kuin aiemminkin. Valmista piti olla jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta jotenkin kummasti projekti pääsi taas venähtämään viimeisiin päiviin.

Viime vuonna sain reseptin herkullisiin paahdettuihin sokerimanteleihin. Tällä viikolla olen paistanut manteleita melkein kolmen kilon verran, ja pakannut niitä lahjaksi ystävillemme ja sukulaisillemme. En muista, annoinko reseptin teille jo viime vuonna, mutta tässä tulee vielä kertaalleen. Tämä on superhelppo ja nopea, joten ehdit hyvin tekemään näitä vielä vaikka omaan joulupöytään.

pic name pic name
pic name


Paahdetut sokerimantelit

1 valkuainen
300 g kuorittuja manteleita
2 dl ruokokidesokeria
2 tl piparkakkumaustetta

Riko valkuaisen rakenne kevyesti rikki. Upota mantelit valkuaiseen ja pyöräytä sekaisin. Sekoita sokeriin piparkakkumauste. Nosta mantelit sokeriseokseen ja pyörittele niin kauan, että kaikki sokeri on kiinni manteleissa. Levitä mantelit leivinpaperin päälle pellille ja paahda niitä 125-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna manteleiden jäähtyä ja irrota ne toisistaan. Laita tarjolle kulhoon tai pakkaa kauniisiin rasioihin tai lasipurkkeihin.

Nyt pitää jatkaa joulupukinpajassa viimeisten lahjojen viimeistelyä. Niistä saatte kuvia joulun jälkeen. Eihän kaikkia salaisuuksia voi paljastaa ennen aattoa...



Kivaa pakkaspäivää kaikille, terkuin Vivi


2 kommenttia:

  1. Oi näitä herkkuja täytyy kyllä kokeilla! voi jo nenässään tuntea mausteen tuoksun :)
    Hyvää Joulua! ja toivottavasti ensi vuonnakin päästään lukemaan blogiasi.

    t. Paula

    VastaaPoista
  2. Kannattaa Paula kokeilla, nämä ovat tosi helppoja ja hyviä. Ja erinomaisia vaikka lahjoiksi. Ensi vuonna jatkan taas bloggailua ja muuton myötä tulee vähän uusia juttuja ja sisustuspostauksia. Viime aikoina on ollut aika askartelupainotteista... Hyvää joulua ja kiva, kun jaksat lukea blogiani!

    VastaaPoista