torstai 14. marraskuuta 2013

Adalmiinan Helmen joulu

Turun alueen sisustusliikkeissä joulu on jotenkin aivan erityinen. Liikkeet ovat panostaneet niin paljon jouluun, että putiikeissa voisi käydä tunnelmoimassa vaikka joka viikko. Yksi alueen kauneimmista ja tunnelmallisimmista joulupuodeista sijaitsee Paimiossa. Adalmiinan Helmen joulua ei voi missata!

Erityisen paljon tykkään siitä, että tuotteiden esillepanoa on mietitty tarkkaan. Helmessä kauniit asiat ovat esillä oikeasti vanhoissa tavaroissa, kuten perunakapoissa, kakkuvuoissa sekä puu- ja peltilaatikoissa. Ja katsokaa tuota alla olevaa ihanaa vanhaa lipastoa, jossa on miljoona laatikkoa. Ah!

pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name

Kalle otti tältä keikalta yli 190 kuvaa. Ylläri, että valitsin mukaan näitä ihania kuparisia juttuja. Mutta on Helmessä punainenkin jouluosasto, jossa oli myös aika kivoja juttuja. Niin kuin tuo kynttilätarra. Sellainen muutti meillekin, nyt pitäisi vaan hakea tarpeeksi iso valkoinen kynttilä jostakin.

Pääsen muuten tekemään kivaa blogiyhteistyötä Adalmiinan Helmen kanssa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


terkuin Vivi


9 kommenttia:

  1. Joka joulu olen adalmiinassa käynyt. Tätäkään vuotta en aio jättää väliin !
    Ihanaa tunnelmaa ja kauniita kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allidaalia, laita tulemaan viestiä, kun tulet tänne. Voisin näyttää sulle toisenkin kivan joulupuodin, joka sijaitsee Raisiossa. :)

      Poista
  2. Adalmiinan Helmi on Suomen kaunein sisustusliike! Ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi on upea, ja erityisesti näin joulun aikaan. Sinne kannattaa poiketa kauempaakin.

      Poista
  3. Haluaa kans Adalmiinan aarteita ihailemaan!
    Kylläpä on Kalle osannut hienosti vangita Helmen ainutlaatuisen joulutunnelman!
    Ihanaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista