keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Meidän häät ≠ Hääkakku by Gaggui Kaffela

Seuraavaksi kertomusta häidemme makeimmasta jutusta, eli hääkakusta! Tai gagusta, sillä sen taikoi meille turkulaisen Gaggui Kaffelan taitava Jonna Silén. Pidimme ennen häitä luottotyyppiemme kanssa kakkutastingin, jonka pohjalta päädyimme tähän herkulliseen suklaa-minttu-unelmaan.

Istuimme Kallen kanssa samassa pöydässä kaasojen, bestmanien ja heidän puolisoidensa kanssa. Meidän kymmenen hengen pöytäämme kannettiin tämä upea minikakku, ja muut vieraat saivat kukin oman pienen suklaakakkunsa, jotka tarjoiltiin suoraan pöytiin. Aika homma Jonnalta ja hänen tiimiltään vääntää yli sata pientä kakkua, mutta loistavasti he urakasta suoriutuivat.

Annoin Jonnalle ennen häitä muutaman inspiraatiokuvan ja väritoiveiksi valkoisen, mustan, harmaan ja keltaisen. Jo aiemmin olimme puhuneet oikeista kukista, ja ruusujan me sitten lopulta kakkuun saatiin. Ruusut koristivat myös jokaista pientä kakkua. (En löytänyt pikkugaguista yhtään kuvaa. Jos joltain vieraalta sellainen löytyy, niin pliiis, laittakaa tulemaan.)

pic name
pic name pic name
pic name
pic name
pic name
pic name

Jonnan kakku näytti niin meiltä. Se oli ulkonäöltään ihan huippu. Vaikka ulkonäkö onkin iso osa hääkakkua, pitää sen mielestäni myös maistua täydelliseltä. Tai vieläkin paremmalta. Itsehän en pysty koskaan omissa juhlissani nauttimaan tarjoilusta kunnolla, ja näin kävi myös häiden suhteen. Kakkua maistoin palasen toki, mutta sen mausta ei ole juuri muistikuvia. Useat vieraat ovat kuitenkin kehuneet kakkua ja heihin mä luotan! Ja seuraavana päivänä pystyin jo itsekin maistamaan palan paremmalla ruokahalulla. Törkeän hyvää oli.

Ihan parasta oli, että Jonna ehti mukaan häidemme kahviosuuteen ja pääsi tarjoilemaan kakun meille henkilökohtaisesti. Kiitos Jonna! Oot paras.

Gaggui Kaffelan sivuille pääset tästä.

Kuvat: Tuukka Ervasti

terkuin Vivi


14 kommenttia:

  1. Oi oi, ihan mahtavan herkullisen näköinen gaggu! Miten Kaffela mahtaa olla auki? Se olisi ihana paikka meidän Åblogien joulukuiselle tapaamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä upea! Kaffela on auki arkisin kello 19 asti, joten ihan hyvin voitaisiin poiketa sinnekin. Kahvila on tosin aika täynnä lähes aina, joka saattaa aiheuttaa haasteita meidän isolle porukalle.

      Poista
  2. Hei! Oletko nyt ihan varma tuosta otsikon symbolista? Kun matemaattisesti siitä tulee mielikuva, että teillä ei nimenomaan tarjoiltu Gaggui Kaffelan kakkuja, joka ei tainnut olla pointti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik! Kiitos Anu palautteesta! Olen todella surkea matematiikassa ja myönnän, etten edes ajatellut tätä asiaa... Halusin näissä kaikissa hääpostauksissa käyttää yhtenäistä linjaa ja tuo merkki vain näytti hyvältä :D

      Poista
  3. Oi mikä kakku!!!! Nää teidän hääjuhlajutut on sen verran huippuja, että voisitko Vivi järkätä meille sellaset, no sanotaan vaikka pastot (past time jatkot ;) Mä en muuten kestä näitä sun kuvia ja herkkuja ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hääkakku maistui minullekin,vaikka en yleensä ole kakkujen ystävä,mutta pitihän sitä Vivin ja Kallen hääjuhlassa maistaa. Kiitos Jonnalle suosittelen kahviota Turussa Humalistonkatu 15,kahvio "Gaggui ja Kaffee.Kiitokset Vivin isovanhemmat Eeva ja Rauno Kulmala paikasta KAARINA.

    VastaaPoista