perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kaaos

Kotimme remppa on kestänyt jo ainakin kuukauden, ja tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu. Elämme pahvien peittämien lattioiden keskellä ja tavarat ovat siellä sun täällä. Kengät olohuoneessa, takit keittiössä, allaskaapin tavarat keittiönpöydällä, kylpyhuoneen jutut keittiössä… Huoh. Ja tätä pitäisi vielä kestää kesäkuuhun asti. Sen jälkeen monen vuoden odotus palkitaan, ja saamme upouuden ihanan kylppärin. Sen kunniaksi pidetään sitten kesällä kunnon kekkerit.


pic name

pic name

pic name

pic name

pic name

pic name

Sain jo muutama viikko sitten ensimmäisen haasteeni Seijalta Vanhan kerrostalon asukkeja -blogista. Haasteena oli listata kymmenen asiaa, jotka tuovat itselle hyvän mielen. Tässä tulee listani:

1. Ystävät


Elämän suola ja sokeri. He, jotka lähtevät aina mukaan hulluihinkin ideoihin. He, jotka soittavat, vaikka ei olisi varsinaisesti mitään asiaakaan. He, jotka juovat mun kanssa skumppaa ja mansikkamargaritoja!

2. Perhe & sukulaiset


Erityisesti molemmat siskoni, joiden kanssa olemme tosi läheisiä. Meillä on vain vähän ikäeroa, jonka ansiosta saamme toisaalta vielä aikuisinakin väännettyä riitoja pienistäkin jutuista. Maailman paras kummitäti. Menetin alkuvuodesta yhden tähänastisen elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Vaikka hän on poissa, tuo hän minulle edelleen hyvän mielen ja mukavia muistoja.

3. Sunnuntaipäivälliset


Syömme lähes joka sunnuntai yhdessä koko perheen kesken. Ruoan laittaa aina toinen siskoni yhdessä äitini kanssa. Meille muille jää siivous- ja tiskinakki. On aina kivaa päästä valmiiseen pöytään.

4. Matkustelu


Suomessa ja ulkomailla. Uudet kartat ja metrolinjat, turkoosi meri. Lentokoneen ahtaat penkit. Tukholma ja New York. Kenellekään tutulleni ei ole jäänyt epäselväksi, että laitan rahani mielummin matkusteluun kuin vaikka vaatteisiin ja kosmetiikkaan.

5. Koti


Maailman paras paikka. Vähän liian pieni, mutta juuri sellainen kuin haluan (lukuunottamatta hirveää kylppäriä). Kotihousut. Sisustaminen, kirppislöydöt, vanhojen tavaroiden liikkeet. Antiikkimarkkinat.

6. Ruoanlaitto ja leipominen


Kokkaaminen ystäville, uusien herkkujen testaaminen ja ruokablogit. Epäonnistuneet kokeilut ja iloiset onnistumisen tunteet.

7. Käsillä tekeminen


Askartelu, vanhojen tavaroiden muokkaaminen, ompelu. Tildaus. Mamman 50 vuotta vanha Singer, joka toimii edelleen moitteettomasti.

8. Kummilapset ja ystävien lapset


Sylvester, Nooa, Valtteri ja pikkuiset Siiri & Fanni. Meidän mussukat.

9. Työ


Luovuus, sosiaalisuus ja kirjoittaminen. Mahtavat kollegat, positiivinen palaute. On mukava huomata, että jokaisena aamuna lähtee työpaikalle hyvällä mielellä. (korjaus: lähes joka aamu… =)

10. Kalle


Tähän ei varmaan tarvitse lisätä enempää.


pic name

pic name

pic name

pic name

pic name

pic name


Rakkaat lukijat, kiitos kun jaksoitte lukea tänne asti. Tämä haaste lähtee nyt Mademoiselle Miaun lifestyleblogiin. Siellä eletään nyt häähumua, käykäähän kurkkaamassa!

Puss, Vivi


1 kommentti: