sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Valmiina ollaan

Meillä on kaikki jo valmiina uutta perheenjäsentä varten. Tyyppi viihtyy vähän liian hyvin, ja sanonta Odottavan aika on pitkä on saanut ihan uuden merkityksen. Tässä kuitenkin muutama kuva vauvan tulevasta omasta paikasta. Ainakin aluksi hän saa nukkua meidän vieressä makuuhuoneessa.

Vanhan puusängyn olen hankkinut jo vuosia sitten Fiskarsin Antiikkimarkkinoilta. Ostettaessa se oli pastellisen violetti, ja hiomisen jälkeen alta löytyi useampikin kirkkaanvärinen maalikerros. Lopulta emme jaksaneet enää loputtomalta tuntuvaa projektia ja vein sängyn ammattilaisen käsittelyyn. Näin sänky sai kauniin vaaleanharmaan värityksen. Tällä sängyllä ei pärjätä kovin montaa kuukautta, mutta päästään ainakin alkuun...

pic name
pic name pic name
pic name pic name

Kivaa sunnuntaita kaikille!

terkuin Vivi


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Babyshowerit

Tasan kuukausi sitten mut onnistuttiin yllättämään iloisesti upeilla babyshowereilla. Kemujen takana olivat mun tärkeät ystävät, siskot ja äitini, jotka olivat laittaneet pystyyn niin viimeisen päälle bileet. Pöytä oli täynnä herkkuja (tietty!), mutta erityisen otettu olin upeista koristeluista ja kaikista ihanista lahjoista, joilla mua ja vauvaa hemmoteltiin. Katsokaa nyt vaikka vaippakakua! Sen kätköistä löytyi vaikka ja mitä, niinkuin esimerkiksi todella tarpeellista suklaata.

Äiti oli kaivanut varastoista meidän vanhoja leluja ja kirjoja, ja jokainen vieras sai kirjoittaa mulle viestin. Kirjeet suljettiin kuoreen, jonka saan avata vasta sairaalassa vauvan tultua maailmaan. Superjännää! Mä niin pillitän niitä lukiessa, olen jo nyt varma siitä.

pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name
pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name
pic name

Rakastan juhlia. Mun mielestä vähän pienemmästäkin syystä kannattaa aina laittaa pystyyn kunnon kemut. Sen takia oli erityisen ihanaa, että ystävät jaksoivat järjestää nämä juhlat. Ja niin mun näköiseni. Puss kaverit, ootte parhaita! Lupaan järkätä teille kunnon varpajaiset!

terkuin Vivi


sunnuntai 9. elokuuta 2015

I love my baby belly

Moni blogiani seuraava on ehkä jo rivien välistä voinut lukea, että odottelemme perheeseemme uutta tyyppiä. Raskaus oli syy alkuvuoden blogihiljaisuuteen, mutta nyt kesällä en voi kyllä laittaa mitään sen piikkiin. Olen voinut helmikuun puolivälin jälkeen niin hyvin, että raskaudesta muistuttaa oikeastaan vain tämä kasvava vatsa. Ja miten ihana se on! Halusin tästä ajasta muistoksi valokuvia, jotka on otettu heinäkuun puolivälissä. Kuvat on ottanut upea kollegani ja työparini Mari Lehto.

pic name
pic name
pic name
pic name

Mulla on muuten maailman parhaat ystävät, jotka järkkäsivät mulle maailman parhaat yllätysbabyshowerit parisen viikkoa sitten. Seuraavaksi laitan niistä kuvia, joten olkaa kuulolla!


Puss o kram, Vivi


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Antiikkia, antiikkia!

Tämä viikko on ollut intohimoisen romuroopen unelmaa. Torstaina alkoivat Fiskarsin Antiikkipäivät, jotka ovat olleet yksi kesäni kohokohdista jo seitsemän vuoden ajan. Fiskarsin vanha veitsitehdas ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, sillä mukana oli jälleen paljon yrittäjiä mielenkiintoisten tavaroidensa kera. Yksi parhaimmista mukana olevista osastoista kuului kokkolalaiselle Antik Helénille. Osasto oli laitettu erityisen kauniiksi ja houkuttelevaksi, ja löysinkin sieltä paljon kivoja juttuja sisustukseen. Antik Helén oli mukana Antiikkipäivillä ensimmäistä kertaa ja toivon, että löydän heidät Fiskarsista tulevinakin kesinä.

Kannattaa kurvata veitsitehtaan lisäksi myös naapuriin Billnäsiin, sillä sielläkin järjestetään Antiikkipäivät samana ajankohtana. Billnäsissä myyjiä oli runsaasti ja bongasin sieltäkin kivoja juttuja. Mukaan kotiin lähti kuvissakin näkyvä puna-valkoinen peitto, joka on myyjän mukaan ollut käytössä aiemmin sairaalassa. Itse suunnittelin siitä pöytäliinaa, mutta katsotaan...

pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name
pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name pic name

Antiikkipäivät jatkuvat molemmissa ruukkikylissä sunnuntaille asti. Vielä ehtii siis tsekkaamaan tarjonnan ja tekemään kivoja löytöjä kotiin ja pihalle. Suosittelen!

Kivaa viikonloppua,

terkuin Vivi


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Vinkki viikonloppuun

Näyttääkö kalenteri tyhjää loppuviikon osalta? Jos, niin suosittelen lämpimästi visiittiä Fiskarsiin ja Billnäsiin. Molemmissa upeissa ruukkikylissä alkavat huomenna perinteiset antiikkipäivät, joista löytää kivoja aarteita monenlaisiin sisustustyyleihin.

Me lähdemme katsomaan tarjonnan heti huomenna avajaispäivänä. Antiikkipäivät kuuluvat joka vuosi kesäni kohokohtiin, ja tämä vuosi taitaa olla jo seitsemäs putkeen. Koskaan en tule kotiin tyhjin käsin. Viime vuonna ostin mm. tämän makean kuparisen kirjaimen. Jotain vähintään yhtä kivaa toivon löytäväni taas huomenna.

pic name

Tässä vielä linkkejä edellisten vuosien antiikkipäivien postauksiini:

Romuroopen unelma (2012)
Antiikkia Fiskarsissa ja Billnäsissä (2013)
Antiikkipäivien parhaat palat (2014)


terkuin Vivi