sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Fiskarsin Antiikkipäivät

Fiskarsin Antiikkipäivät eivät petä koskaan. Joka vuosi onnistun järkkäämään avajaispäivän vapaaksi duuneista, niin tänäkin vuonna. Vanhalla veitsitehtaalla järjestetty tapahtuma kerää joka vuosi yhteen maan parhaimmat antiikkikauppiaat, ja tarjontaa löytyy vaikka ja mistä. Ja ihan parasta on, ettei löytöjen tekemiseen välttämättä tarvita kovin paksua lompakkoa.

Tänäkin vuonna kaunein osasto oli ehdottomasti kokkolalaisella Antik Helénillä. Tavarat oli järjestetty niin viimeisen päälle paikoilleen, että osastoa oli pakko mennä tutkimaan kahdesti. Piijuskan osastolla yhtenä vetonaulana on vuodesta toiseen isot (valo)kirjaimet, niin tälläkin kertaa. Tänä vuonna etsin kuitenkin erityisesti astioita ja kattausvälineitä, lisäksi haaveena olisi vanha peltinen kaappi ja puinen lastensänky. Upea vanha peltikaapisto löytyikin, mutta ihan vielä meillä ei ole sellaiselle tilaa. Kauniin puusängyn olisin ostanut Kukalle vaikka heti, mutta sen kapeus jäi mietityttämään.

pic name
pic name
pic name
pic name
pic name
pic name
pic name
pic name
pic name

Kiitos Fiskarsin Antiikkipäivät! Ensi vuonna nähdään taas!

terkuin Vivi


6 kommenttia:

  1. Itse pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja voi huokaus kuinka ihanaa <3 olin ihan myyty :) oli myös hauska huomata samaisia ihastuksia kuten tuo peltikaappi joka jäi niin mieleen :) samoja ihastuksia on muistikortille tartunut :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihanat markkinat ja selkeästi ihastuttiin samoihin kojuihin. Jotain kivaakin kotiin asti tuli kannettua. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä vierähti aikaa Billnäsissä ja Fiskarsin osalta tuli vähän hoppu. Tai siis Maurin Makasiinissa pörrättiin pari tuntia :) Ihana tapahtuma ja kesän kohokohtia!

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi, joka vuosi harmittaa, etten mennyt. Ehkä mä ensi vuonna nyt pääsen paikalle :)

    VastaaPoista
  5. Voi mitkä markkinat! Tuonne on ensi vuonna päästävä. Fiskarsin alue on ihan itsessään jo nähtävyys.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Oijoi tuo vihreä koukkunaulakko tuon toile de jouy-tapetin kanssa <3

    VastaaPoista