perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain brunssi

Meidän pääsiäiseemme kuuluvat perinteisesti rennot vapaapäivät, ruoka ja ystävät. Niin tänäkin vuonna! Eilen aloittelin pääsiäistä naapuriemme luona herkullisten juustotarjoilujen merkeissä. Tänään katoimme brunssipöydän ystävillemme ja ihan älytöntä, että pöytään kattaa aina ihan tajuttomasti kaikkea. Niin kuin esimerkiksi makeaa. Mangojuustokakun lisäksi olin tehnyt myös pasha-pavlovat, mutta eihän niitä kukaan jaksanut syödä. Ei kukaan jaksa ikinä syödä makeaa kuin yhtä laatua. Kuskaan huomenna pavlovat mun vanhemmille ja heidän kavereilleen...

Illalla lähdettiin treffaamaan Kallen kummityttöä ja hänen perhettään. Turha varmaan mainita, että sielläkin syötiin. Osasin tietty varautua tähän, sillä kummitytön äiti osaa laittaa niiiiin hyviä herkkuja. Överiksi meni taas, mutta hyvä että meni.

pic name pic name
pic name pic name pic name
pic name
pic name pic name
pic name pic name pic name

Huomenna aamulla lähdetään ystäviemme mökille Kustaviin. Viime vuonna olimme ekaa kertaa siellä viettämässä pääsiäistä, joten nyt voi jo sanoa sen olevan perinne. Sielläkin syödään. Lupaan laittaa kuvia!


Herkullista pääsiäistä,

terkuin Vivi


7 kommenttia:

  1. Syöminen on aina parasta! :) Kuten myös ruokakuvat. Kiitos näistä ja mukavaa pääsiäisen jatkoa - meillä hyvin samantyyppiset tavoitteet > syömistä, ystäviä, ja näitä yhdessä! (+ se munajahti, jota lapset jo osaavat odottaa, ja lapsellisen innoissani minäkin siitä olen..!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ja samoin teille! Munajahti, se vasta olisikin hauskaa... Pitää kehitellä kavereille ensi vuodeksi :)

      Poista
  2. Näyttääpä ihan huipulle!
    Iloista pääsiäistä sulle!

    VastaaPoista
  3. On mukava nähdä kuvia,mahtavat tarjoilut,kuten aina.Kaikkea hyvää edelleen.Perinteet ovat ihania ja kaikkia niitä pitää yllä ja nauttia ystävien kanssa.Jatkot toiv Rauno-pappa ja eeva-mamma.

    VastaaPoista