keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Eteisen (uudet) kaapit

Mitä mieltä olette tästä kokoonpanosta? Siskoni avasi oman kampaamonsa reilu vuosi sitten vanhan kultasepänliikkeen tiloihin. Pelastin remontin alta nämä ihanat vanhat kaapit, jotka ovat ilmeisesti toimineet aikanaan kultasepän työpöydän säilytyslaatikkoina. Olin ihan varma, että näille löytyy vielä joskus hyvä käyttötarkoitus, joten jemmaan vaan!

Olemme etsineet koko vuoden eteiseemme kaapistoa, jossa olisi paljon pieniä laatikoita. Olemme kiertäneet antiikkimarkkinoita ja vanhan tavaran liikkeitä, mutta sitä ihan täydellistä ei vain ole tullut vastaan. Kunnes muistin nämä! Aluksi ajattelin, että nämä ovat eteiseen ihan liian isot. Toimme kaapit kuitenkin kotiin testiin – ja nämä olivat juuri täydelliset.

pic name
pic name pic name

Tulevaisuudessa (eli ensi vuoden alussa) nämä ihanuudet lähtevät kunnostukseen. Ylimääräiset puuosat poistetaan, pinta maalataan vaaleammaksi ja pieniin laatikoihin lisätään Kööpenhaminasta ostetut kauniit nupit. Ja päälle teetetään puinen, yhtenäinen taso. Ihan parasta on, että saamme kunnostuksen häälahjaksi. Mikä on tosi kiva, sillä tämä kokonaisuus tulee kulkemaan kanssamme varmasti koko elämämme.


Ensi vuoden alkupuolella esittelen lopputuloksen, jee!

terkuin Vivi


4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat!! Innolla odotan lopputulosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, niin mäkin odotan :) Maalarilla on sen verran hommaa, että ehtii vasta ensi vuonna ottamaan nämä käsittelyyn. Miten malttaisi odottaa...

      Poista
  2. Ooh mitkä kaapit, ihanat! Lopputuloksesta tulee varmasti hieno.

    VastaaPoista