sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Superhelppo tuunausvinkki

Heippa taas pitkästä aikaa! Työt ovat pitäneet sen verran kiireisenä, etten ole yhtään ehtinyt ajatella blogia. Tänään haluan kuitenkin esitellä uusimman työjuttuni, josta löytyy juttua tämän päivän Turun Sanomien Koti ja asuminen -sivulta. Postauksen piti olla täällä jo heti aamusta, joten pahoitteluni kaikille lukijoille, että julkaisu vähän viivästyi.

Helppo tuunaus tehdään tällä kertaa lasikpurkkeja, spraymaalia ja vanhoja muovisia lelueläimiä hyödyntäen. Eläimet liimataan ensin kansiin kuumaliimalla tai muulla vastaavalla kestävällä liimalla, jonka jälkeen koko systeemi maalataan grillitikkua apuna käyttäen. Kauneimmat eläimet voi jättää hyvin ilman maaliakin, jolloin ne tietysti liimataan kiinni vasta kannen maalaamisen jälkeen.

pic name pic name
pic name
pic name pic name

Näihin söpöihin purkkeihin voi säilöä lähes mitä vain. Nämä ovat ihania lastenhuoneeseen, mutta myös keittiöön. Meillä eläinpurkit toimivat kaakaon ja kahvin säilytykseen. Ja hyvin ovat kestäneet!



Kivaa tulevaa viikkoa kaikille, terkuin Vivi


9 kommenttia:

  1. IHANA idea! Joskus tein itse samankaltaisia joululahjaksi. Sisään meni muistaakseni pipareita ja eläinten sijaan kansiin liimattiin pikkuriikkisiä tonttuja. Olin jo unohtanut koko jutun, ja sainkin tästä uuden inspiraation - toimii loistavasti juuri lastenhuoneessa, vaikkapa juuri kynien säilytykseen. KIITOS, kun jaoit tämän, taidan alkaa heti ensiviikolla metsästämään sopivia lasipurkkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jutta kun inspiroiduit! Ja tosiaan, nämähän olisi just kivoja vaikka joululahjoiksikin. Pitääkin alkaa haalimaan lisää isompia purkkeja... :)

      Poista
  2. Tuhannet kiitokset iloisesta ja raikkaasta ideasta. Tulee kivannäköistä jälkeä ihan aloittelijaltakin. Pidän myös siitä, että asioita voi kierrättää ja tuunata uudennäköiseksi. Näitä lisää... jouluhan on tulossa ;-) terveisin Tarja Lohjalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Tarja, jos sait tästä ideoita vaikka sinne jouluun :) Voisinkin koota yhteen blogini askarteluvinkkejä joulua varten, vuosien varrella niitä on varmasti jonkun verran kertynyt. Ja toki yritän uuttakin kehitellä, katsotaan...

      Poista
  3. Kiva idea, mutta tämä on ollut blogeissa jo aikaisemmin ja ainakaan lehtijutussa ei mainittu, että idea olisi jonkun muun.. Aikaisemminkin pistänyt silmään lehden "tuunaus-jutut", koska niissä käytetty "vanhoja" ideoita omina. Tämä ihan ystävällisenä huomiona :)

    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, kiitos palautteesta. Keksin tämän idean tosiaan jo viime vuonna Pinterestistä, taisi olla jokin ulkomaalainen blogi. Suomalaisissa en ole näitä ihan hirveästi nähnyt, vaikka toki niitä varmasti on ollut. Taitaa nykyään aika monen tuunaukset olla muualta kuin omasta päästä keksittyjä, vaikka tietysti upean mielikuvituksen omaavia tyyppejä onneksi edelleen löytyy, esimerkiksi Parolan aseman Katja. Kiinnitän kuitenkin tähän jatkossa huomiota, erityisesti lehtijutuissa :)

      Poista
  4. Uusi lukija ilmoittautuu. Minäkin olen tehnyt näitä. Tervetuloa vierailulle blogeihini.

    VastaaPoista