tiistai 9. huhtikuuta 2013

Betonia keittiöön

... tai ainakin melkein. Haaveilin pitkään betonisesta välitilasta uuden kotimme keittiöön. Kun kuulin, että betoni ei niin vain onnistuisikaan, tai ainakin tulisi maksamaan aivan liikaa, keksin ottaa yhteyttä turkulaiseen Belle Artiin.

Näin viime kesän Asuntomessuilla yrityksen tekemiä seinäpinnoitteita, jotka olivat törkeän hienoja. Kävin katsomassa mallipaloja Belle Artin myymälässä ja päädyin lopulta tähän kalkkipinnoitteeseen, joka sävytettiin juuri toivomani sävyiseksi. Yrittäjät Mirja ja Salvatore Serrau olivat aivan huippuja, ja Salvatore teki meille juuri sellaisen pinnan, josta olin aina unelmoinut. Kalkkipinnoitetta voi toki vain ostaakin ja laastia itse seinään, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Voit lukea lisää Belle Artin tuotteista tästä, klik!

pic name
pic namepic namepic name
pic name
pic namepic name

Näissä keittiömme kuvissa näkyy aika kivasti se, miten tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa. Pidän tosi moderneista kokonaisuuksista, korkeakiiltoisista valkoisista pinnoista ja teräksestä. Mutta myös vanhoista esineistä ja talonpoikaisantiikista. Pienet mausteastiat olen saanut lahjaksi ja vanha litran mitta on löydetty vuosia sitten jostakin antiikkitapahtumasta. Ruosteinen peltipurkki on tämän kevään löytöni Pietarin Old Time -liikkeestä Ruskolta.

Ja tuo ihana puinen kulho on turkulaisen BEdesignin Lily. Saimme Bette Eklundin suunnittelemat kulhot lahjaksi kotimme rakennuttajalta. Uskomatonta! En olisi ikinä osannut odottaa tuparilahjaa heiltä. Kerron myöhemmin lisää BEdesignista, mutta sitä ennen pääset kurkkaamaan Betten designia tästä.

Kivaa loppuviikkoa kaikille! Itse lähden torstaina Helsinkiin Sisusta!-messuille juttua tekemään. Toivottavasti en löydä liikaa kivoja kevätuutuuksia...


terkuin Vivi


14 kommenttia:

  1. Aivan mahtava välitila, pitää ehdottomasti pitää tämmönen vaihtoehto mielessä jos jossain vaiheessa laitamme keittiömme uusiksi.
    Me maalasimme juuri yhden makuuhuoneemme seinän kalkkimaalilla, joten tuollainen eläväinen pinta miellyttää kyllä kovasti silmää.

    VastaaPoista
  2. Nanna, suosittelen lämpimästi! Luonnonmukainen materiaali, josta löytyy paljon luonnollisia sävyjä. Kalkkipinnoite ei kestä rasvaroiskeita, joten sitä ei kannata laittaa lieden taakse. Belle Arti myy kuitenkin mös hartsipinnoitetta, joka on aivan samannäköistä ja kestää myös rasvan.

    Kalkkimaali kiinnostaa täälläkin, ainakin Tine K:lla on sellaista. Minkä merkkistä te käytitte?

    VastaaPoista
  3. näyttää tosi upealta! pintako ei tarvitse tuohon enää mitään suojaa?

    VastaaPoista
  4. Belle Artin Salvatore levitti kalkkipinnoitteen päälle suoja-aineen, joka hylkii vettä ja kevyitä roiskeita. Eli esimerkiksi tiskatessa pisarat jäävät tason pintaan ja kuivuvat, eikä näy kyllä mitään jälkiä. Suosittelen kyllä! Itse jo mietin, mihin voisin laittaa kalkkipinnoitetta seuraavaksi...

    VastaaPoista
  5. Todella mahtavaa, ihana luonnollinen materiaali :) paljonko toi välitila suunnilleen tuli maksamaan,musitatko? :)

    VastaaPoista
  6. Antonia, materiaaleihin meni noin 60 euroa. Työn osuus oli 140 euroa, mutta jos tekee itse, pääsee aika halvalla. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Ei ollenkaan paha.. :) nyt tiedän mitä haluan keittiööni, ihanaa! Suuret kiitokset ideasta ja mahtava blogi! :)

    VastaaPoista
  8. Mikä pitää laittaa kalkkimaalin päälle jos haluaa laittaa sitä välitilaan pelkästään tiskialtaan ja pöytätason kohdalle?Liesi ja uuni on saarekkeessa
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, päälle levitetään suoja-aine, joka kestää vesipisaroita ja kevyitä roiskeita. Meilläkin on liesi saarekkeessa, joten rasvaroiskeista ei tarvitse huolehtia. Tämä kalkkipinnoite on ihan ykkönen, voin suositella.

      Poista
    2. ok! onko tämä siis sitä kalklitir kalkkimaalia? :)

      Poista
    3. Ei ole, vaan turkulaisen Belle Artin maahantuomaa kalkkipinnoitetta. Kalklitir-maalin kestävyydestä välitilassa en valitettavasti osaa sanoa mitään... Haluaisin kyllä kokeilla sitäkin johonkin :)

      Poista
  9. Aivan! No pystyykös tälläisen siis itse toteuttaa,mistäköhän saisi ainekset jos ei raaski maksaa ammattilaisen työstä! :)

    VastaaPoista