torstai 1. joulukuuta 2011

Lahja lapselle

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää tänä vuonna jo kolmannen kerran Lahja lapselle -keräyksen. Keräyksen tarkoituksena on tuottaa jouluiloa vähävaraisille perheille. Ajatuksena on se, että lapset saavat toivoa itselleen jotakin mieluista joululahjaa. Lahjan voi ostaa kuka tahansa, ja diakoniatyöntekijät toimittavat sen perille.

Olen ajatellut osallistumista keräykseen parina edellisenä vuonna, mutta jotenkin olen sen aina unohtanut. Tänä vuonna olin ajoissa liikkeellä, sillä ostin lahjan eilen ja toimitin sen jo tänään eteenpäin. Saamme Kallen kanssa antaa jouluiloa 10-vuotiaalle Dantelle.

Tänään oli aika aloittaa myös meidän oma perinteinen joulukalenterimme. Olemme jo muutamana vuonna täyttäneet toisillemme hauskoja joulukalenteriyllätyksiä. Oma vuoroni on parillisina päivinä, Kalle saa kurkata kalenteriin aina parittomina.

pic name

pic name

pic name

pic name

pic name
Mukavaa loppuviikkoa ja joulutunnelmaa kaikille!

♥ Vivi


1 kommentti:

  1. Ihastuttavia pikku paketteja. Kiva tapa yllättää puoliso ;)

    VastaaPoista