sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kultasepän vanhat kaapit

Muistatteko, kun kerroin teille vanhoista kultasepän kaapeista, jotka jemmasin talteen siskoni kampaamosta (klik)? Kuluneet, likaiset ja täynnä romua olleet kaapit on nyt kunnostettu ja tässä näette lopputuloksen. Aika upea, vai mitä?

Saimme kaappien kunnostuksen häälahjaksi, mistä olimme molemmat erittäin iloisia. Työn teki turkulainen Huonekalumaalaamo Piironki. Itse maalauksen ja muiden fiksailujen lisäksi Piirongin Ilkka Sulonen kunnosti myös lukkomekanismit ja teki lipastolle yhtenäisen tason. Olen käyttänyt ennenkin Piirongin palveluita ja voin suositella yritystä ihan kaikille. Jälki on hyvää sekä palvelu nopeaa ja ystävällistä.

pic name
pic name pic name

Maalin sävy on Tikkurilan Lumikko, jonka valitsin Ilkan suosituksesta. Itse ajattelin aluksi puhdasta maalarinvalkoista väriä, mutta Ilkka ylipuhui tähän luonnollisempaan sävyyn. Valinta osoittautui ihan täydelliseksi, sillä lipasto erottuu nyt tarpeeksi valkoisesta taustasta.

Ja katsokaa, mitkä nupit! Ostin ne jo ajat sitten lomalta Kööpenhaminasta. Silloin mulla ei tosin ollut hajuakaan, mihin niitä tarvitsisin... Onneksi ostin, sillä nuppien avulla tästä kokonaisuudesta tuli niin kiva.

Mitä olette mieltä muutoksesta? Olisitteko pitäneet vanhan puunvärin vai maalauttaneet kokonaisuuden? Alkuperäisen kaapiston kunnon näet tästä.


Aurinkoista sunnuntaita kamut!

t. Vivi


5 kommenttia:

  1. Hienosti tähän päivään päivitetty kaappi! Ja nuo nupit, ihan huikeet!
    Puunvärinen vanha kaappi on helposti hieman tunkkaisen näköinen,
    pidän enemmän tästä maalatusta versiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, nupit ovat ehkä tässä se paras juttu. :)

      Poista